Kuusamo,
Tölppäre

Hankkeen kaavoitus on käynnistynyt, ympäristövaikutusten arviointimenettelyn aloittamista valmistellaan

30-50

Voimaloiden määrä

200-600 MW

Kokonaisteho

300 - 350 metriä

Enimmäiskorkeus

Tietoa hankkeesta

Hanke sijoittuu Kuusamon kaupungin alueen etelä-kaakkoisosaan. Tölppäreen hanke sijoittuu Rikinkankaan hankkeen läheisyyteen, ja nämä yhdessä muodostavat Kuusamoon noin 80 tuulivoimalan hankekokonaisuuden. Lopulliset toteutettavissa olevat kokonaisuudet määräytyvät kaavoitus- ja ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä tehtävien menettelyiden kautta.

Kuusamon kaupunki vastaa kaavoituksesta ja Pohjois-Pohjanmaan ELY -keskus vastaavasti ohjaa ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Tuulivoimahankeen kaavoitus voisi olla valmis vuonna 2027 riippuen selvitysten tuloksista ja saadusta palautteesta.

Sähkönsiirto toteutetaan alustavasti yhteistyössä Fingridin kanssa 400 kV:n (kilovoltin) sähkönsiirtojohdolla, joka rakennetaan vuoteen 2030 mennessä.

Hanke on osana laajempaa kokonaisuutta Rikinkankaan hankkeen kanssa. Tarkoituksena on rakentaa yhteensä noin 80 voimalan tuulipuisto. Hankkeessa odotetaan valtion linjauksia tuulivoiman ja aluevalvonnan yhteensovittamista koskevasta kompensaatiokokonaisuudesta. Kuusamon kaupunginhallitus on päättänyt käynnistää Tölppäreen tuulivoima-alueen osayleiskaavan laatimisen 18.6.2024 ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä 14.5.-12.6.2025.

Hankkeen eteneminen

1. Hanke esiselvityksessä
2. Kaavoitus
valmistelussa
3. Kaavoitus sekä ympäristövaikutusten arviointimenettely
4. Rakentamislupamenettely
5. Investointi ja rakentaminen
1. Esiselvitys
2. Kaavoitus
valmistelussa
3. Kaavoitus
käynnissä
4. Rakennuslupamenettely
käynnissa
5. Investointi ja rekentaminen

Hankkeen eteneminen

1.

2.

3.

4.

5.

1. Hanke esiselvityksessä
2. Kaavoitus valmistelussa
3. Kaavoitus sekä ympäristövaikutusten arviointimenettely
4. Rakentamislupamenettely
5. Investointi ja rakentaminen

Yhteyshenkilö

Antti Tanskanen

KONSERNIJOHTAJA

antti.tanskanen@tuulialfa.fi

+358 44 977 0409

Sijainti

Usein kysyttyä

Our pricing includes panel hardware, installation, system design, inverter, monitoring tools, and warranty based on the plan you choose.

Yes! We help you navigate available government subsidies, tax credits, and offer flexible financing options for qualified buyers.

Most clients save up to 60–80% on their monthly electricity bills, depending on energy usage and system size.

For residential systems, installation typically takes 1–3 days after permits and inspections are completed.