Utajärvi,
Tynnyrikorpi

Kaavoitus sekä ympäristövaikutusten arviointi käynnissä

34-47

Voimaloiden määrä

210-500 MW

Kokonaisteho

300 m

Enimmäiskorkeus

Tietoa hankkeesta

Tynnyrikorven hankealue sijoittuu Utajärven kunnan pohjoisosaan, rajautuen pohjoisessa Pudasjärven kuntaan. Lännessä hankealue rajautuu Oulun kaupungin rajaan.

Hankkeen tarkoituksena on rakentaa Tynnyrikorven tuulivoimapuiston alueelle enintään 47 tuulivoimalaa. Hankkeella on Puolustusvoimien hyväksyntä, eikä alueelle tehdyssä alustavassa selvityksessä noussut esiin ilmeisiä rakentamista estäviä tekijöitä.

Hankkeen ympäristövaikutusten arviointi, joka on parhaillaan käynnissä, toteutetaan yhdessä Mustasuon hankkeen kanssa.

Alustavan aikataulun mukaan ympäristövaikutusten arviointityö valmistuu alkuvuodesta 2026, jolloin YVA-selostus toimitetaan yhteysviranomaiselle.

Osayleiskaavan hyväksymiskäsittelyä on suunniteltu vuodelle 2026.

Aikataulun mukaan hankkeen rakentaminen voisi käynnistyä aikaisintaan vuonna 2028, ja tuotanto alkaisi aikaisintaan vuonna 2029.

Hankkeen eteneminen

1. Hanke esiselvityksessä
2. Kaavoitus
valmistelussa
3. Kaavoitus sekä ympäristövaikutusten arviointimenettely
4. Rakentamislupamenettely
5. Investointi ja rakentaminen
1. Esiselvitys
2. Kaavoitus
valmistelussa
3. Kaavoitus
käynnissä
4. Rakennuslupamenettely
käynnissa
5. Investointi ja rekentaminen

Hankkeen eteneminen

1.

2.

3.

4.

5.

1. Hanke esiselvityksessä
2. Kaavoitus valmistelussa
3. Kaavoitus sekä ympäristövaikutusten arviointimenettely
4. Rakentamislupamenettely
5. Investointi ja rakentaminen

Yhteyshenkilö

Sonja Oksman

Projektipäällikkö

sonja.oksman@tuulialfa.fi

+358 50 360 7917

Sijainti

Usein kysyttyä

Our pricing includes panel hardware, installation, system design, inverter, monitoring tools, and warranty based on the plan you choose.

Yes! We help you navigate available government subsidies, tax credits, and offer flexible financing options for qualified buyers.

Most clients save up to 60–80% on their monthly electricity bills, depending on energy usage and system size.

For residential systems, installation typically takes 1–3 days after permits and inspections are completed.