Sodankylä, Rajala

Rajalan tuulivoimahanke sijoittuu noin 30km luoteeseen Sodankylän kuntakeskuksesta. Hankkeen tarkoituksena on rakentaa Rajalan suunnitellulle hankealueelle 6 tuulivoimalan kokoinen tuulivoimahanke. Hanke lisää Sodankylässä tuotettavan uusiutuvan energian määrää ja lisää kunnan tuloja kiinteistöverojen ja työpaikkojen muodossa.

Tuulialfa toteuttaa kaavoitusmenettelyn yhteydessä luontovastuuohjelman, jonka tavoitteena on mm. lisätä luonnon monimuotoisuutta. Ohjelma täsmentyy hankkeen myöhemmässä vaiheessa ympäristöselvitysten valmistuttua ja toteutuu hankkeen edetessä. Tuulialfa panostaa aktiiviseen sidosryhmätyöhön, järjestäen yleisötilaisuuksia, hankeinfoja ja tapaamisia paikallisten toimijoiden kanssa

Hanketta varten on perustettu sähköpostilista, jolle voi liittyä lähettämällä sähköpostin osoitteeseen aki.hassinen@tuulialfa.fi. Viestissä tulee käydä ilmi, että asia koskee Rajalan sähköpostilistalle ilmoittautumista (tai siitä poistumista). Tuulivoimahankkeesta pyritään tiedottamaan muutaman kerran vuodessa.

Hankkeella on Puolustusvoimien hyväksyntä, eikä alueella tehdyissä esiselvityksissä ole ilmenny ilmeisiä estäviä tekijöitä. Sodankylän kunnanhallitus päätti aloittaa hankkeen kaavoituksen vuonna 2024. Ensin laaditaan ympäristö- ja luontoselvitykset, joiden pohjalta valmistellaan kaavaselostus ja kaavaluonnos. Tavoitteena on kohdentaa suunnittelu vaikutusten lieventämiseen ja tekniseen toteutettavuuteen. Kaavaluonnos tulee nähtäville vuonna 2025, ja lupamenettelyn arvioidaan kestävän 2–3 vuotta. Rakentaminen ja sähköntuotanto voisivat alkaa aikaisintaan 2027–2028.

123movies

Hanke numeroina

Voimaloiden määrä: 6

Enimmäiskorkeus: 265 metriä

Kokonaisteho n.: 45 MW

Status: Kaavoitusmenettely ja ympäristöselvitykset käynnissä

Hankkeen aineistot

Hankkeen yhteyshenkilö

Aki Hassinen

Projektipäälikkö

+ 358 50 327 2629

aki.hassinen@tuulialfa.fi