11.01.2026

VetyAlfan vetyjalostamolle 150 milj. euron investointituki

VetyAlfa Oy:n Utajärvellä käynnistämä merkittävä vihreän vedyn jalostamohanke on saanut Business Finlandilta 150 miljoonan euron investointituen. Päätös on osa Suomen valtion vihreään siirtymään liittyviä edistämistoimenpiteitä.

VetyAlfan vuonna 2024 käynnistynyt jalostamohanke tähtää maksimissaan 180 000 tonnin vedyntuotantoon vuodessa. Suunnitelmissa on mahdollistaa vedyn jatkojalostamisen arvoketju synteettisten polttoaineiden valmistamiseen saakka. Samalla turvataan arvoketjun pysymistä Suomessa mahdollisimman kattavasti.

VetyAlfan Utajärven jalostamosuunnitelma on maksimivaihtoehdossaan suurin vetytalouden hanke Suomessa. ”Business Finlandin päätös vahvistaa hankkeen toteutumisen edellytyksiä.”, Alfa-yhtiöiden konsernijohtaja Antti Tanskanen sanoo. ”Tähtäämme siihen, että meillä on edellytykset päättää investoinnista vuonna 2027. Näin uusi vetyjalostamo voisi käynnistyä ennen vuosikymmenen vaihdetta.”

Tanskasen mukaan tehdashankkeen skaalattavuus sekä mahdollisuus tuottaa kattavasti erilaisia lopputuotteita edesauttavat useiden eri teollisuusalojen osallistumista hankkeeseen. Tämä luonnollisesti nostaa hankkeen kiinnostavuutta investorien silmissä. VetyAlfa on jo avannut keskustelut vedyn ja jatkojalosteiden tuotannosta kiinnostuneiden osapuolten kanssa.

Tanskanen arvioi VetyAlfan hankkeiden edistyvän EU-regulaation ohjausvaikutuksen kanssa oikea-aikaisesti. EU:n päätösten myötä vetyjalostamon lopputuotteiden kysyntä lähtee kasvuun vuodesta 2028 lähtien. VetyAlfan suunnitelmissa on mahdollistaa Utajärvellä myös jatkojalosteiden tuotantoa tulevaisuuden markkinoiden tarpeisiin. Mahdollisia jalosteita ovat e-metaani, e-metanoli, ammoniakki tai kestävä eSAF-lentopolttoaine.

VetyAlfan hankkeet tukevat EU:n ja Suomen tavoitteita

 Uusiutuvan energiantuotannon nopea kasvu on luonut Suomelle merkittävän mahdollisuuden luoda uusia teollisuudenaloja. Suomea pidetään maailmalla uusiutuvaan energiaan ja puhtaaseen siirtymään liittyvän vetytalouden suurena mahdollisuutena.

”Business Finlandin investointiavustus on osoitus Suomen valtion sitoutumisesta puhtaaseen energiaan perustuvan teollisuuden edistämiseen. Laajemminkin rahoituspäätökset vahvistavat Suomen asemaa, kun houkutellaan suurinvestointeja kotimaahan tiukassa kansainvälisessä kilpailussa”, Tanskanen katsoo.

Hän painottaa, miten tärkeää uusiutuvaan energiaan perustuva teollisuus tulee olemaan maamme taloudelliselle kehitykselle ja hyvinvointiyhteiskuntamme tulevaisuudelle. ”Uusiutuvan energian merkittävä kasvu mahdollistaa globaalisti kilpailukykyisen vihreän vedyn ja siitä jatkojalostettavien fossiilivapaiden synteettisten polttoaineiden valmistamisen. Tästä hyötyvät myös muut kotimaiset toimialat, jotka hyödyntävät eurooppalaisittain erittäin kilpailukykyistä uusiutuvaa energiaa.”

Utajärven hanketta vetävän VetyAlfan liiketoimintajohtajan Reija Knuutilan mukaan Business Finlandin päätös vahvistaa sen, että hankkeen luvitus ja ympäristövaikutusten arviointi (YVA) etenevät suunnitellusti kohti tarkempaa teknistä suunnitteluvaihetta. Hankkeella on myös laaja yhteistyökumppaneiden verkosto.

Knuutilan mukaan uusiutuvaan energiaan pohjautuva vetytalous on vielä uusi toimiala, joka tarvitsee veturihankkeita. ”On hyvin rohkaisevaa olla edistämässä yhtä näistä veturihankkeista. Meillä VetyAlfassa on ratkaisu, joka samalla vastaa niihin tarpeisiin ja kysymyksiin, jota ministeriö- ja EU-tasoilla pidetään tärkeinä”, Reija Knuutila sanoo.

Utajärven tehtaan elektrolysaattorin kapasiteetti olisi maksimissaan 1000 MW, suppeammassa vaihtoehdossa puolet tästä. Maksimikapasiteetilla vedyn erotuksen ja jatkojalostuksen investoinnin arvo olisi jatkojalosteista riippuen 1-3 miljardia euroa. Jalostamon toiminta perustuisi paikallisiin resursseihin: uusiutuvaan energiaan, kehittyvään sähköverkkoon sekä vedyn erottamiseen vedestä. Vedyn tuotannossa tarvittavat elektrolyyserit saisivat osan sähkötehosta samalla kehitettävästä aurinkovoimapuistosta.

Investointiavustus on osoitettu VetyAlfa Oy:n tätä hanketta varten perustamalle Blueberry Field H2X Oy:lle. Reija Knuutila vastaa hankkeesta myös Blueberry Field H2X -hankeyhtiön toimitusjohtajan roolissa.

Utajärven lisäksi VetyAlfalla on kaavoitusvaiheessa olevia vetyhankkeita Vaalassa, Kemijärvellä ja Rovaniemellä, joita viedään myös täysipainoisesti eteenpäin.

VetyAlfa on osa laajempaa Alfa-yhtiöiden kokonaisuutta, johon kuuluu myös tuulivoima- ja sähköverkkohankkeita kehittävä TuuliAlfa Oy sekä aurinkoenergiaan ja sähkönvarastointihankkeisiin keskittyvä SolarAlfa Oy. Alfa-yhtiöillä on laaja hankeportfolio, joka mahdollistaa synteettisten polttoaineiden tuotannon kapasiteetin kasvattamisen markkinoiden tarpeisiin pitkälle 2030-luvulle.

Alfa-yhtiöt ovat pääosin kotimaisessa omistuksessa. Päärahoittaja on eurooppalainen uusiutuvaan energiaan keskittyvä rahastoyhtiö.

Lisätietoja:

Antti Tanskanen, Alfa-yhtiöiden konsernijohtaja ja VetyAlfan toimitusjohtaja, p. 044 977 0409

 Reija Knuutila, VetyAlfan liiketoimintajohtaja ja Blueberry Field H2X Oy:n toimitusjohtaja, p. 050 379 3735

 Sami Kyntölä, VetyAlfan kaupallinen johtaja, p. 044 345 4335